© 2017 Suomen Kansanparantajaseura ry

KASVILÄÄKINTÄ

Kasveilla ja yrteillä parantaminen on hyvin vanhaa perua. Herbalistit eli kasvilääkitsijät hakivat osan tiedoistaan seuraamalla eläinten käyttäytymistä. Eläimet hakivat luontaisen vaistonsa avulla lääkekasvit luonnosta. Kasveilla parantaminen periytyi suvussa kulkevana tietona, joka opetettiin jälkipolville ja lähisukulaisille tai siihen sopivalle henkilölle. Näin yrtit osattiin kuivata oikein, ei auringonpaisteessa, vaan varjossa tuulisella paikalla. Juuret kerättiin kasvukauden alussa tai lopussa kun lehdet olivat lakastumassa, silloin kaikki voima oli siirtynyt juureen terveyttä antamaan. Marjojen piti antaa kypsyä ja valmistua rauhassa, vasta silloin niissä oli terveyden kaikki voima-aineet.

Kansanparannuksessa tunnettiin jo ennen lääketiedettä, miten esimerkiksi anemiaa voitiin hoitaa. Kansanparantajat myös tiesivät penisiliinin tapaisia rohtoja parannukseen. Herbalisteilla oli usein myös selvänäköisyyden taito, jolla he pystyivät selvittämään kasvien parantavat ominaisuudet. Vanhassa kansanparannuksessa uskottiin luonnonhenkiin, joilta kysyttiin tietoa ja lupaakin yrttien käyttöön. Vanha kansa myöskin tiesi kasvien värähtelyn voimakkuudet ja tämä informaatio osattiin siirtää parannettavan oman kehon värähtelyyn. Nykyään samaa informaatiota käytetetään kukkatipoissa. Kasvilääkinnän avuksi käytettiin sanoja, loitsuja sekä runoja. Joskus mukana piti olla voimasanojakin. 

Kasvilääkinnän harjoittajat valmistivat myös voiteita ja salvoja aineksista, joita käytetään myös tänä päivänä. Tällaisia ovat mm. pihka ja terva. Suomalaisessa kansanparannuksessa tunnettiin ja käytettiin aikoinaan noin 200 lääkekasvia, joista osa oli hyvinkin myrkyllisiä. Salvoissa ja hauteissa käytettiin myrkyllisiä kasveja enemmän, sisäisesti nautittavissa rohdoissa niitä oli hyvin pieniä määriä.  Nykyisin kansanparannuksessa on laajemmassa käytössä noin 20-30 yrttiä. Kasvilääkintä eli fytoterapia oli voimissaan maassamme vielä 1900 -luvun alussa, kunnes kemialliset lääkkeet saivat vahvan jalansijan lääkehoidoissa. Vaikka lääketiede suhtautui nihkeästi ja epäilevästi kasvilääkintään, ovat ne saaneet vaikutteita toisiltaan. Alkuperäinen lääketiede on kansanlääkintään ja sen tietoihin perustuvaa.

Elias Lönnrot kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen lääkärikirjan, nimeltään Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri. Kirja ilmestyi vuonna 1839. Se sisälsi paljon tietoa kansanlääkinnästä. Muita teoksia kasveista ja niiden käytöstä ovat esimerkiksi Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat, Virpi Raipala-Cormierin Luontoäidin kotiapteekki ja Sinikka Piipon teokset, kuten Elinvoimaa puista. 

 

Ensimmäinen apteekki perustettiin Turkuun, Turun linnaan vuonna 1558. Vielä 1600 -luvun alussa ei Suomessa ollut yhtään lääkärin virkaa. Apteekkien myötä parantajat oppivat käyttämään apteekin tuotteita omiin sekoituksiin ja keventämään siten omaa työmääränsä.

Suomen Kansanparantajaseuran kasvilääkinnän osaajia

Seuran jäsenistössä on hoitajia eri puolella Suomea, tarvittaessa voit kysyä oman paikkakuntasi osaajista seuran sihteeriltä.

Maaria Alén, Lahti

puh. 040 7192848

www.travellamo.fi